perjantai 9. marraskuuta 2012

"Äidin pikkupoika lähtee vaikka ulkomaille"

Ko. biisi alkoi soimaan päässä välittömästi, kun avasin bloggerin kirjoittaakseni tämän postauksen ja mikäs siinä kun se tähän sopii.

Edinburissa tuli siis käytyä, 8 päivää reissu keski, matkustuspäivät mukaanlukien. Töistä pari pekkaspäivää ja pitämätön kesälomaviikko hyötykäyttöön ja suunnaksi Pirkkalan lentokenttä.


Ennen tätä reissua en ollut koskaan lentänyt, joten hieman pelotti aluksi. Tuttavat sanoivat laskun olevan pahin, koska korvat menee lukkoon jne... Ja vitut. Nousut oli aivan kauheita, korvat lukossa välittömästi ja tuntui kuin pää räjähtäisi. Laskut olivat puolestaan pehmeitä eikä korvat menneet kertaakaan lukkoon. Kuten kuvasta näkee, Ryanairilla mentiin menomatka, koska liput eivät olleet hinnalla pilattu ja se myös näkyi. Kone piti helvetinmoista meteliä, rämisi ja tärisi + kaikki tarjoiltavat asiat oli maksullisia, onneksi sitä ei kestänyt kuin 3 tuntia. Näkymät sen sijaan oli mitä parhaimmat.


Perille päästyämme veimme matkalaukut majapaikkaan ja välittömästi kaupungille syömään ja pyörimään. Ruoka edinburin ravintoloissa/pubeissa oli likimain samanhintaista mitä täällä, sen sijaan juomat oli halvempia. Alkoholi etenkin tuntui jopa halvalta, puhumattakaan mitä se maksoin kaupassa. Ruokakaupoista kun sai myös väkeviä :D

Kaupungille tultaessa ei voi olla huomaamatta paikallista linnaa, joka sijaitsee aivan kaupungin keskustassa, emme kuitenkaan käyneet tutustumassa siihen, sillä ohjattu kierros oli törkeän hintainen.



Loppupeleissä keskustan alue ei tarjoa uutta nähtävää, kuin pariksi kolmeksi päiväksi, loppuaika melkein kierreltiin samoja liikkeitä. 4-5 päivää saa menemään helpolla ihan vain kaupungilla olesken, eriasia sitten jos haluaa lähteä opas kierroksille viskitehtaille, linnalle tai vaikka bussi reissulle loch ness järvelle.

Keskustan nähtävyyksistä vois äkkiä mainita linnan lisäksi princes street:n, jossa on paljon kauppoja ja kyseisen tien varrella olevan princes mall:n. Princes streetillä sijaitsee myös jollekkin henkilölle omistettu rakennelma.


Princes streetin toisestä päästä löytyy mm. Calton Hill Cemetery ja  Lincoln Memorial. Vanha hautausmaa siis.


Aivan hautausmaan lähettyviltä löytyy Calton Hill, jossa on mm. kaupungin observatorio, Nelson monument ja National monument. Mäki jakaa kaupungin ikäänkuin kahtia ja näköalat toiselle puolelle, poispäin keskustasta on aika mahtavat. Merelle näkee helposti.


Hauskana yksityiskohtana tuolla mäellä ollessa tuli huomattua, että joidenkin talojen katoille oli tehty viheralueita :)


 Kaupungin laidalta löytyy Holyrood Park, iso ja mäkinen puisto, jonka korkein paikka on Arthur's Seat. Korkeutta tällä mäellä on 251m ja sieltä näkee koko edinburin alueen. 


 
Tarkkasilmäinen voi huomata tuon princes streetillä olevan monumentin kuvista. Eiköhän tässä ollut tarpeeksi yhteen päivitykseen, seuraavaan sitten loput.

4 kommenttia:

  1. Iih kai sitä itsekin voisi tuonne matkustaa! :D Ihan mielenkiintoiselta paikalta vaikuttaa.

    Mulla taas iskee aivan saatananmoinen korvakipu aina laskun aikana. Olen varmaan yksi ainoista, joka vinkuu penkillään taipuen kaksinkerroin vikisevänä kun paine hirveä.

    Kerran Kroatiasta tullessa ja Helsingin kamaralle laskeutuessa mun _silmän_ takana tuntui myös painetta. Voin sanoa, etten ole koskaan tuntenut sellaista kipua. Tuntui siltä kuin joku olis vääntänyt veistä silmämunassa. Mulla siis oli poskiontelotulehdus ja se aiheutti tuon. Tiedänpähän tästä lähtien, etten mene kipeänä lentokoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne vaan, suosittelen :) Onneksi itsellä ei käynyt noin :O

      Poista
  2. Näyttääpä mukavalta paikalta, tuli matkustuskuume :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuolla kannattaa käydä. Kesäaikaan varmasti vielä mukavampi paikka.

      Poista