torstai 31. tammikuuta 2013

Pitkällisen stressin tulos ja kk kuva

Dodiin... empäs olekkaan lähes kk mitään kirjoittanut ja siihen on ollut syynsä, nimittäin järkyttävä stressin määrä joka alkoi koettelemaan välillä hermoja ja unenlahjoja. Viime heinäkuussa muutimme Tii:n kanssa tähän nykyiseen asuntoon ja silloinen vuokra vaikutti ihan kohtuulliselta asunnon kuntoon ja kokoon nähden. Talven saapuessa alkoi kuitenkin kaikenlaisia vikoja tulemaan esille, esim. ikkunoiden välistä kirjaimellisesti tuulee niin kovaa, että verhot heiluvat jne patterit ovat lähes kylmät vaikka on käännetty täysille. Ja no onhan tässä hieman liikaa tilaakin meille kahdelle. Viimeinen niitti oli kuitenkin vuodenvaihteessa tullut 30€ korotus vuokraan.

Joulukuussa kun ilmoitus tuli, aloitin heti oman asunnon etsimisen. Itseasiassa olimme katselleet myynnissä olevia asuntoja jo aikaisemminkin, mutta emme kovin vakavissamme. Sitten eräs päivä katsoin jälleen asuntoja ja siinä se oli! Samalla asuinalueella jossa asumme nyt, kuvissa hyvän näköinen ja hinnaltaankin budjettiin osuva. No soitto myyjälle, joka oli muuten yksityinen ja asuntoa katsomaan jo samana päivänä.

Kun asunnolle pääsimme, kuvasi sitä ainoastaan yksi sana. Mahtava.

Soitto seuraavana päivänä pankkiin ja lainaneuvotteluun. Tarjouksen jätin asunnosta ja eihän se heti läpi mennyt. Hinnasta kuitenkin pääsimme sopuun ja nyt joidenkin viikkojen jälkeen se on vihdoin totta. Oma asunto.


Paperit on nyt siis tehty ja ensikuun loppupuolella pääsemme muuttamaan omaan kotiin (lue pankin :D) Samassa myös kk kuva :)

7 kommenttia:

  1. Isot onnittelut ikiomasta asunnosta ^^

    VastaaPoista
  2. Onnittelut! Eikun sisustamaan hulluna ^^

    VastaaPoista
  3. Kiitokset teille molemmille ^^ On tässä jo hieman uusia asioita ostettu uutta kotia ajatellen, mutta niistä lisää sitten samalla kun asunnosta tulee kuvia :)

    VastaaPoista
  4. Jee, löysitte sitten oman kodin! (:

    Kiva kuulla! Hii. Hienoa. Ja velkaa maksaessa kaikki on aina loppuunsa itelle päin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja juu kyllähän sitä ennemmin omaa maksaa, kun on vuokralla ja antaa sen rahan toiselle.

      Poista
  5. Wau, onnittelut omasta kodista!:) Innolla kotipostausta ootellaan ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kotipostaukseen sitten laajemmin asioita ja asioita jota tähän en muistanut kirjoittaa.

      Poista