maanantai 2. maaliskuuta 2015

Something new, something old... Vaatetta, keikka, Joensuu...

Niin se aika vierähtää, ollaan jo maaliskuussa ja kaupoissa on pääsiäiskrääsä esillä. Kevät ja sitäkautta kesä tulee, yksi tykkää!



Jotain uutta tännekkin, nimittäin vaatteiden osalta. Näistä molemmista kiitos Rogue By Tiina Ulkuniemi joka löytyy myös facebookista jos joku ei tiennyt, kannattaa tutustua :)

Koska en aikaisemmin omistanut mitään itselleni erittäin mieleistä talvitakkia, niin pakko se oli saada. Military tyylinen, edessä napitus kahdessä rivissä ja villakangasta. Mahtavan lämmin ja monikäyttöinen, menee niin arjessa, kuin paremmissakin tilaisuuksissa.



Pala vanhaa ja uutta, sillä pitkästä aikaa järjestettiin myös Club Schatten, edellisen kerran oli itseasiassa 2010 ja ne olivat vieläpä minun ihka ensimmäiset gootti bileet :D Näitä bileitä ei voinut todellakaan jättää väliin. 


Päällä oli Tiger of Londonin pvc housut, pennan plattarit ja pvc korsetti random topin päällä. Lisäksi Roguen tekemä liivi. Aivan mahtava kapistus, tuntuu että kaikkein parhaimmissa housuissani ei ole taskuja, niin tuon kahteen taskuun saa sopivasti puhelimen ja pankkikortin, eikä pullota tyhmästi mistään housun taskusta :)

Yhdellä keikallakin kerkesin käymään Helmikuussa, ruotsalainen Amaranthe esiintyi pakkahuoneella. Keikka oli keskiviikkona, mutta se ei porukkaa estänyt pääsemstä lähes hurmosmaiseen fiilikseen. Varmasti yksi parhaista keikoista, joilla olen käynyt fiiliksen puolesta. Aivan mahtava!




Keikka asu ei ollut mitenkään erikoinen, joten siitä ei kuvaa ole nyt tarjolla. Seuraavan kerran Pakkahuone kutsuu 20 päivä kuluvaa kk, kun jälleen ruotsalainen bändi, Sabaton esiintyy siellä.

Joensuussa vietin mitä mahtavimman ystävänpäivän, sieltä ei kuvia tullut mutta päädyin Discodahlia:n tekemälle videolle. Kiitos kaikille mahtavasta seurasta, mahdollisimman pian uusiksi!



Jänis kevennys loppuun, ostin kirpparilta hurjaan 3€:n hintaan taulun :D 


Kokoa tällä on 57x87cm, joten ei pahan hintainen kokoonsa nähden ja sopii siihen värimaailmaan, jota asuntoni edustaa/haluan sen edustavan.

Yksi uusi artisti tuttavuus, joka tarttui Joensuusta


PS. Olen pahoillani kuvien *askasta kuvanlaadusta, ensikerralla paremmin (toivottavasti).

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuulumisia ja päivän asuja

Dodiin täällä taas ja nyt jotain muutakin kun avautumista :D Joulu ja vuodenvaihde oli ja meni, perinteiseen tapaan tuli syötyä liikaa enkä tänäkään vuonna ostanut/ampunut yhtään rakettia.


No mutta asiaan... Pari päivän asukuvaa ensin tähän alkuun...


Kummallakin kerralla kun kuva on otettu taisin olla dog's homessa kuuntelemassa musiikkia, toinen kuva viime vuodelta ja toinen tältä, muistelisin. Ylemmässä Queen of darlness housut ja Iron fist huppari, alemmassa S.D.L hame ja t-paita random verkkokaupasta.


Heti tammikuun alussa veljellä käydessäni hain 8-bittisen nintendoni takaisin lainasta ja kotiin päästyäni oli pakko etsiä ebaysta uusia pelejä. Sattuman kaupalla löysin tämän, en muistanut koko pelin olemassa oloa, mutta kun näin niin oli pakko ostaa. Aikakone suoraan 20 vuoden taakse.


Pelimusiikit on jo pelkästään jotain ihan parasta! Voi niitä aikoja, kun lapsena pelasin tätä.

 Alkuvuoden aikana, aina vuoden puoleenväliin asti on aivan mahtavia keikkoja tarjolla, Sonata Arctica Pakkahuoneella ja se keikka olikin eilen. Mahdollisesti yksi parhaita Sonatan keikkoja jossa on tullut oltua. Keikalla oli myös myynnissä Sonatan vanhempia fanituotteita naurettavan halvalla, huppareita sai 20-25€:lla ja olihan se pakko otsekkin yksi ostaa.







Vähän erilaisempi tuo hupari, kun edessä on 2 vetuketjua, molemmat toimivia, en ole ennen tuollaiseen törmännyt. Tuurilla löysin varmaan ainoan oikean kokoisen, joka oli jäljellä.

Ensi kuussa olisikin sitten taas Amaranthen keikka, tai no taas ja taas, edellinen oli joskus viime kesäsä Tammer festien aikaan, nyt keikka on vaan erikoisesti keskellä viikkoa keskiviikkona, mutta jälikäteen ajatellen onneksi niin, sillä saman viikon vkl tulee olemaan mahtava, kun lähden maakuntamatkailemaan itäsuomeen.

Maaliskuussa ensimmäinen Sabaton keikka itselle ja uskon että se tulee olemaan eeppisen hieno kokemus. Tampereen keikka myytiin loppuun aika hätäseen, joten talo täynnä väkeä ja tiettyjen biisien kohdalla pakkahuoneen katto varmaan repeää irti, onhan Sabatonilla useampikin biisi liittyen suomeen tai suomalaisiin taistelioihin.

Sitten voi muutaman kk huilata ja kesäkuun alussa on tiedossa toinen varmasti eeppinen keikka, nimittäin Nightwish esiintyy ruotsin laivalla osana maailmankiertuetta. Siis koko laiva varattu tätä varten. Ruotsin risteily ja ones in a lifetime keikka samaan rahaan. Tulee olemaan varmasti mahatava fiilis, ellei jotain kynnon myrskyä iske, joka keinuttaa laivaa :D

Heinakuun alussa on tuttuun tampaan Lumous, ainakin toivon niin ja heinäkuun lopussa on jälleen Nightwish Ratinan stadionilla Tampereella. Lämppäreinä ei enempää eikä vähempää, kuin Sonata Arctica ja Children of bodom! Tälle vuotta tulee niin 2 sonatan ja yö vissyn keikkaa, ei voi valittaa.

Tähän päälle vielä bella mortet, synapsit ja paluun tekevä Club Schatten! Kyllä, schatten palaa takaisin ja olen varmasti paikalla, olihan hautajaiset ensimmäiset gootti bileet, jossa olen koskaan ollut. Ja jos noiden kanssa ei mene tarpeeksi aikaa, niin ostin uuden harrasteauton :P

lauantai 6. joulukuuta 2014

Mielipide liittyen sukupuolineutraaliin avioliittolakiin ja Päivi Räsäseen

Pakko ottaa kantaa kyseiseen asiaan.

Osa lukijoista mielipiteeni asiasta jo facebookin puolella mahdollisesti näki ja nyt en puutu siihen asiaan, vaan otan kantaa Päivi Räsäsen toimeen asian suhteen.



Kuten lähestulkoon kaikkea mahdollista, oli ja on Päivi tätäkin asiaa vastaan. Moni ei ymmärrä miksi ja pitää Räsästä vanhana eukkona, joka kuuluisi hoitokotiin, mutta olen asiasta hieman toista mieltä.

En todellakaan ole Päivin kanssa samaa mieltä, enkä kuunaan päivänä äänestäisi häntä vaaleissa, aivan sama mistä äänestettäisiin, mutta pakko nostaa hattua eräästä asiasta.

Päivi Räsänen seisoo aatteensa takana, vaikka paskaa sataa niskaan ikkunoista ja ovista. Moniko puolue, poliitikko, ministeri jne on kääntänyt takkinsa ja syönyt sanansa. Milloin ydinvoimasta, koska lapsilisien leikkaamisesta tai mistä tahansa. Räsänen seisoo rohkeasti oman kantansa ja aatteensa takana kaikesta huolimatta.

Se, että Räsäsen kanta ja näkemys perustuu Raamattuun onkin oma lukunsa. Itse olen erittäin vanhoillisen ja uskonnollisen kasvatuksen saanut, mutten ole silti Päivin kanssa samaa mieltä.

Päinvastoin, mielestäni on järjetöntä, että vielä nykyäänkin valtio ja kirkko on yhdistetty. Valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan, täten lakeja voitaisiin säätää ja kumota ilman, että pitäisi miettiä mitä Raamattu asiaan sanoo. Kirkko saisi itse päättää, suostuuko se vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, mutta valtion ja päättäjien ei tarvitsisi tai eivät voisi perustella asioita enään kirkolliselta kannalta.

No tekstin pointti oli, että kaikki te jotka nyt vaaditte Räsäsen eroamista ministerin virastaan, ajatelkaa asiaa tältä kantilta. Haluatteko varmaankin sen ainoan ministerin pois virastaan, joka ei ole kääntänyt takkiaan, vaan pitänyt kiinni aatteistaan, vaikkakin ne ovat mitä ovat?


Illasta taas Dog's Homeen kuuntelemaan Lumous Dj:n soittoa, hyvää 97:ttä itsenäisyyspäivää Suomi!

Skinny Puppylla ilta käyntiin!

 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Here we go again



Niin... Edellinen päivitys onkin ollut näköjään toukokuussa :D

No nyt jos koittaisi ottaa itseään niskasta kiinni ja aloittaa jälleen blogin pitämisen jossain muotoa. Vanha nimi ei napannut enään ollenkaan ja aluksi pitikin tehdä kokonaan uusi blogi, mutta kuten arvata saattaa, ei sopivia osotteita ollut valmiina.

Joten... vanhalla osoitteella mennään, mutta nimi ja ulkoasu on muuttunut. Samalla blogin sisältö tulee muuttumaan hieman enemmän henkilökohtaisemmaksi, mutta muuten sisältö tulee pysymään entisellään.

Keikkoja, ostoksia ja muuta diipa daapaa siis luvassa vanhaan malliin myös.


Mitähän tässä on sitten toukokuun tapahtunut... Oli Lumous, kesäloma ja muutama blogi miitti ja tottakai ensimmäinen Taff, jossa olin järjestävänä osapuolena. Taff olikin varmasti yksi eniten hermoja ja keskittymistä vaativa tapahtuma omalta osalta koko vuonna ja kaikki se oli pois blogin ylläpidosta. Nyt ensimmäisestä kerrasta viisastuneena tiedän, että ei se vaadi niin paljoa stressaamista ja loppupeleissä tapahtuma saatiin vedettyä läpi ilman ongelmia.

Palautetta blogin ulkoasusta jne saa antaa, jos kokee, että on sanottavaa. Saa sanoa, vaikkei koekkaan niin.

ps. En todellakaan ole my chemical romance fani, kaikkea muuta, mutta tuo biisin nimi tuntui sopivalta myöskin blogini uudeksi nimeksi.


lauantai 3. toukokuuta 2014

Klara vappen ja vähän muutakin

Dodiin pitkä vkl alkaa kääntymään kohti loppuaan, mutta otetaan pieni kertaus taaksepäin.

Alternative blogeja kirjoittavilla henkilöillä oli miitti viime vkl Tampereella, tästä kiitos Leena:lle.




Tuosta nyt pari kuvaa miitistä, sonatan paidasta on tullut heti yksi lemppareista ja nuo Phazen housut on kokenut taas uuden tulemisen. Kelien lämmittyä ei ole montaa päivää ollut, ettenkö olisi niitä jalkaani kiskonut. Alemmassa kuvassa ilmeisesti jokin tiukka keskustelu menossa Ravenoaris:sen kanssa :D

Ikävän vähän aikaa kerkesin vain paikalla olemaan enkä täten kaikki blogisteja näkemään, mutta ehkä ensi kerralla en sovi samalle päivälle niin paljon menoa ympäri maakuntia.

Illasta palasin kuitenkin takaisin Tampereelle, kun oli Rsykkeen My little unicorn fetish club. Ko. tapahtuman ja hallituksen jäsenen edustaja paikalla pööpöilemässä, olisin ollut paikalla varmasti kyllä muutenkin :D

Vappuaatto meni Yo-talolla, jossa illan pääesiintyjä oli Blastroman. Mahtavaa musiikkia ja se lavashow! Vaikkei kyseisestä musiikista muuten tykkäisi, niin jo sen show:n takia kannattaa mennä katsomaan. Vieläpä suomalaisia!







Empäs nyt osaa lisätä videota tähän, jossa näkisi kunnolla noiden asujen ledit ja niiden muodotaman liikkeen ja kuviot :/

Ja ahh minun ihanainen lipparin asukokonaisuus on jo jossain tullin ja lähipostin välissä tulossa <3 br="" nbsp="">

Loppuun jänis... eikun kenkä kevennys <3 comment-3--="" nbsp="">



Ja kyllä osaan kävellä myös noilla vasemmassa reunassa olevilla, tai ainakin osasin joskus. Pitää ruveta jälleen harjoittelemaan :P


tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kun on aika jatkaa erillään

Kuten osa jo tietääkin, minun ja kihlattuni tiet erosivat reilun 2 vuoden taivalluksen jälkeen. Sitä asiaan en sen koommin ala tässä nyt käymään läpi, mutta laitetaan muutama kuva hieman uudistuneesta asunnosta ja kerrotaan kuulumisia :)


Olohuoneeseen piti hommata uutta kalustetta jonnin verran. kirjahylly, sohva, lipasto ja sitten kasa mattoja ja verhoja meni ostoslistalle.

Kirjahyllyn löysin sattumankaupalla Tori.Fi:stä, yllätys yllätys ja ikävä kyllä Ikeaa, mutta sitä expedit mallia, jota ei valmisteta enään.


Telkkari mahtuu just eikä melkein, uudet humppavehkeetkin asettui sopivasti paikoilleen. Saa nähä millä roinalla sitä kaikki hyllyt täyttää, nyt toinen kirjahyllyn pala hieman tyhjillään, toisen yläosan valloitti jekkupullojen armada.

Sohvakin oli tosiaan ostoslistalla, mutta sattumankaupalla sain sohvaryhmän ilmaiseksi! Väriltään ei kyllä yhtään sopiva asuntooni, mutta ei pidä valittaa kun ilmaiseksi sai ja tuotiin kotiovelle.


Koskaan en ole suuri nahkasohvien fani ollut, mutta kaippa nuo asiansa ajaa. Kuvassa näkyy myös Ikean kapea hylly jonka sain tuon telkkarin alla olevan mukana samaan rahaan :) Uudet tummat verhot, jotta kesäaikaan ylimääräinen valo ja lämpö pysyisi poissa, makkariin sama homma.


Pääsiäisen pyhät meni Helsingissä American Car Show:ssa, tosin nimestä huolimatta paikalla oli paljon muutakin kalustoa kuin vain jenkkejä. Pitkät 4 päivää viettää messukeskuksessa, vaikka lauantai menikin Helsingin keskustassa.



Kelit suosi ja kotimatkan sai ajaa auringonpaisteessa ikkuna auki ja luu ulkona :) En nyt osaa linkittää instagramissa olevaa kuvaa, mutta ehkä te selviätte.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Sosiaalisesti epähyväksyttävä henkilö

Tapahtuipa männä viikolla, että olin kaupungilla eräässä baarissa kuuntelemassa eräiden Dj:n keikkaa ja samaan pöytään istahti pariskunta. Mies ja nainen, iältään minua muutaman vuoden vanhempia.

Pöydässä hetken jos toisenkin hiljaa istuttuamme alkoi pariskunta juttelemaan minulle ja kyselemään asioita (molemmat selvästi humaltuneita, mutta kuitenkin hyvin selväsanaisia eivätkä missään änkyräkännissä) ja päädyimme puhumaan siitä, mikä tekee henkilöstä gootin. Ah ihana aihe, miten jokin asia tekee ihmisestä sen, mitä kokee olevansa.

No asiaa hetken jauhettuamme pariskunnan naisosapuoli totesi, että minä en ole sosiaalisesti hyväksyttävä gootti (kerrottakoon, että nainen muistutti ulkoiselta olemukseltaan erehdyttävästi hippiä). Tähän selitystä kysyttyäni totesi hän, että en voi olla uskottava gootti (jota en missään kohtaa väittänyt olevani), koska elän liian hyvässä sosiaaliluokassa ikääni nähden.

Tätä hetken ihmeteltyäni nainen perusteli asiansa seuraavasti: Koska olen asuntovelallinen ja sen saadakseen olen selvästi hyväpalkkaisessa työssä, sekä satun omistamaan 2 autoa, niin kuulun ikääni nähden liian korkeaan luokkaan. Meinasi mennä kokis väärään kurkkuun jäiden kera, mutta onnistuin olla tukehtumatta.

Pariskunnan mies ei erityisemmin asiaan puuttunut, hänessä ei puolestaan ollut häivähdystäkään hippihenkisyyttä ainakaan ulkoisen olemuksen perusteella. Hetken aikaa asiasta keskusteltuamme toivotin pariskunnalle hyvät illanjatkot ja lähdin kohti kotia miettien, mikä ihmisestä tekee gootin ja voiko sosiaalinen status tai luokka vaikuttaa siihen, että kuinka uskottava henkilö voi olla genressään jota edustaa?