maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kaikenmaailman ostoksia

Noniin nyt jonkinlainen paluu blogimaailmaan. Kaikkea pientä on tullut osteltua viimeisten kk aikana, mutta muut kiireet ja väsymys on vienyt ajan blogilta.

Asuntokin alkaa olemaan aikalailla valmis, muutama taulu seinälle ja hylly niin pääsette näkemään postauksen uudesta asunnostamme :)

Varustelekasta tilasin jo pidemmän aikaa sitten maiharit ja särmärit.



Särmäreillä saa siis housut pussitettua tuohon kengänvarsien yläpuolelle. Varustelekalle kyllä erikoismaininta mitä parhaimmasta asiakaspalvelusta! Tilauksesta ei mennyt, kuin muutama päivä että paketti saapui. Kengät oli sopivan kokoiset, mutta kärkien raudat olivat oudossa asennossa ja painoivat jalkaterää. Kengät palautukseen ja vaihdossa kokoa isommat. Uudet tuli jälleen parissa päivässä ja nyt ne ovat just eikä melkein. Kaikenkaikkiaan alkuperäisestä tilauksesta uusien maihareiden saapumiseen taisi mennä n. 2 viikkoa. Normaalisti ei välttämättä saa edes ensimmäistä pakettia tuossa ajassa suomalaisista firmoista + rahdit olivat kerrankin järkevät. Voin suositella kaikille kauppapaikkana :)


Kameraan hain Rajalasta uuden objektiivin, pääsee ihmiskuvausta harjoittelemaan urakalla. Kiinteä 50mm polttovälin pikkuobjektiivi :)


Vanha läppäri tuli maaliskuun alussa 3 vuoden ikään ja päätti alkaa kettuileen. Vajaan tunnin välein heitti blue screenin ja käynnisti itsensä uudestaan. Mikään vippaskonsti ei auttanu, vaikka käyttiksenkin asensin uusiksi, joten suunnaksi verkkokauppa.com ja uusi läppäri kainalossa ulos. Acer Aspire E1-571 ja hyvin pelittää. Windows 8 käyttis tuntui aluksi hyvin oudolta, mutta nyt hieman modattuani sitä lähemmäs vanhempaa 7 käyttistä sujuu koneen käyttö ongelmitta.



Tii:n kanssa vietimme ensimmäistä vuosipäivää sunnuntaina ja kävimme syömässä samassa japanilaisessa ravintolassa, jossa olimme ensitreffeillä.


Vähän teriyaki kanaa ja riisiä, soin puikoilla koko annoksen :D Murulta sain vuosipäivä lahjaksi Lip Servicen Oil Spil sarjan paidan ja ilmeisesti jokin lahja on vielä tulossa :O


Tälläistä tälläkertaa, katotaan jos ensikerralla esittelisi asunnon.

1 kommentti:

  1. Mulle tuli tuosta paidasta ehkä vähän Star Trek vibat. :D En tiedä miksi, kun muista Oil Spilleista ei tule haha.

    VastaaPoista