sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Party Party @ Schatten

Eilen tuli ekaa kertaa sen n.2kk aikana käytyä kunnolla viihteellä kun olen tampereella asunu. Club Schattenin bileet tosiaan oli eilen Laternassa tampereella. Schattenin 10 vuotinen taival päättyi eilen ja itse olin vasta ensimmäistä kertaa siellä :/

Tuli työkaverin ja muutaman sen kaverin kanssa siellä oltua, aivan loitava meno! Paljon hyvää musiikkia, hemmetisti hyvän näkösiä asuja, kenkiä ja kampauksia joihin oli todella nähty vaivaa. Itse en mitenkään erityisesti laittautunut, tuolla aikaisemmassa postauksessa ollut hame oli päällä ja hihaton paita joka sekin löytyy tuolta aikaisemmista kirjoituksista.

Mitenkään edukseni en porukasta erottunut joten tuskin kamerallekkaan tallennuin, mutta kahtellaan kun bileiden kuvat saapuvat tuonne sivuille.

Seuraavat samantyyliset sitten onkin Synapsin 4v bileet maaliskuussa, niitä odotellessa on kuitenkin ensin Sonatan keikka josta lisää myöhemmin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti