lauantai 19. marraskuuta 2011

Viihteilyä

Ihan kauheasti ei tule käytyä viihteellä, siis ilman että olisin kuskina, kuten tälläkin kertaa.

Viime viikonloppuna tuli käytyä Dog´s Home:ssa Mystral:n kanssa kun hän minut mukaan pyysi.



Tarjolla oli live musiikkia ja bändeinä Psyyke sekä Murnau`s Playhous. Kumpikaan ei sanonut nimeltään minulle mitään, joten ennakko odotuksia ei juurikaan ollut. Ensimmäisenä mainittu ei ainakaan allerkirjoittaneeseen tehnyt suurta vaikutusta, Dog's Home on sen verta pieni paikka, että akustiikka ei ole paras mahdollinen. Ehkä isommassa tilassa olisi toimiut paremmin.

Murnau`s Playhous soitti jälkimmäisenä ja se kuulostikin jo paremmalta. Musiikki tyyliltään sen verta erilaista, että sopi pienemmässäkin tilassa soitettavaksi. Tätä voisi mennä kuuntelemaan ehkä uudestaankin.



Myös Simo Frangen oli tullut paikalle kuuntelemaan musiikkia ja juontokeikan jälkeen parille. Tuli juteltua vähän niitä näitä, olen joskus jopa käynyt Matkalla maailmanympäri ohjelman kuvauksissa :D Samaan kuvaankin oli sitten ängettävä.


Jokunen viikko sitten tuli käytyä kaverin kanssa volumessa Proteuksen keikalla ja oli kyllä aivan mahtavaa settiä kuten yleensäkkin. Olen nyt ainakin kolmesti livenä päässyt kuulemaa ja kertaakaan ei ole tarvinut pettyä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti