maanantai 20. elokuuta 2012

Musta Mannerheim

Kyllä, aion ottaa kantaa tähän iltapäivälehtien kansia pari päivää hallinneeseen aiheeseen. Jos ei kiinnosta, siirry seuraavaan blogiin tai, edelliseen postaukseen.

Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä, miten kenellekkään tulee edes mieleen laittaa neekeri esittämään Mannerheimiä. Osin häntä saamme kuitenkin kiittää siitä, että saamme asua itsenäisessä maassa ja puhua omaa kieltämme, eikä tarvitse käyttää mitään kyrilisiä kirjaimia. En yhtään ihmettele, että sotaveteraanit omat tyrmistyneet, kuten Mannerheimin sukulaiset. Koko ajatus on aivan absurdi. Sitten elokuva on kuvattu keniassa, jossa Mannerhein ei ole koskaan edes käynyt, eikä maisemat muistuta edes etäisesti suomea tai venäjää.


Joo joillekkin asia on se ja sama, mutta aivan yhtä absurdi ajatus olisi laittaa juutalainen esittämään Hitleriä tai valkoihoinen Martin Luther King:ä. Siinä ei vain ole mitään järkeä, tai todenperää. Nyt joku sanoo, että tarviiko siinä olla todenperää. No elokuva on kuitenkin dokumentaalinen näkemys Mannerheimin yksityiselämästä, joten kyllä, dokumentaalisissa elokuvissa pitäisi olla faktojen kunnossa. Tässä elokuvassa ei taida olla yksikään.

Hieno veto Yleltä, tälläiseen paskaanko meidän veronmaksajien rahat menee? Itse elokuvan budjetti oli n. 200 000€, josta eri lähteiden mukaan yli puolet meni muuhun, kuin itse leffaan. Mitä helvettiä mä vaan kysyn. Lyytikäisellä ja muilla ylen kavereilla on täytynyt olla mahtavat happobileet, kun ovat ajatuksen saaneet. Seuraavia ylen projekteja on varmaan jaloista amputoitu Seppo Räty ja Neekeri esittämässä Kekkosta...

Ei mulla muuta. En ole rasisti tai yltiöisanmaalinen, mutta rajansa kaikella! Loppuun vielä osuva lainaus eräältä foorumilta asiaan liittyen.

"Jos pidät ideasta, olet isänmaanvihaaja/anarkisti/kusipää.

Jos et pidä tai suhtaudut kyseenalaistavasti, olet rasisti/kapeakatseinen/kusipää.

Jos otat asian puheeksi olet kaikkea yllämainittua.

Jos asia ei kiinnosta, olet kaikkea yllämainittua ja päälle vielä väliinpitämätön paskiainen."

13 kommenttia:

  1. Juu-u en itsekään ymmärrä mikä idea tuossa elokuvassa on. Varmaan joku huomiohuoraus. 'Jeejee ollaan tosi tekotaiteellisia ja tässä on joku tosi syvällinen idea' En usko että ovat ajatelleet ihan loppuun asti. .____.

    VastaaPoista
  2. Olisiko ehkä asiallista opetella se rakas äidinkieli, jota Mannerheim niin upeasti puolusti? Tummaihoinen ei ole arvottomampi kuin vaaleaihoinen, joten tummaihoisen näyttelijän valitseminen osaan ei ole minkäänlainen loukkaus (jos tästä on eri mieltä, on rasisti, koska se on termi ihmiselle joka arvottaa yksilöitä ihonvärin mukaan). Elokuvan budjetissa on täysin luonnollista, että iso osa rahoista menee muuhun kuin varsinaiseen kuvaamiseen, koska mm. palkat, matkakulut, catering ja vastaavat syövät rahaa. Lisäksi budjettiarviossasi on yksi nolla liikaa. Elokuvaa ei ole missään väitetty dokumentaaRiseksi, se on fiktiivinen.

    Kaikki eivät tietysti ole samaa mieltä, mutta kyllä mun mielestäni leikittely ihonväreillä ja kansallisuuksilla on kiinnostavaa ja antaa lisäarvoa teokselle. Loppujen lopuksi 20k maksava elokuva on todella halpa elokuvaksi eikä tunnu Ylen budjetissa. Yle tekee monenlaista kamaa, ihan laidasta laitaan, ja ajatus siitä että sotajohtajan sankaritarina siirretään Afrikkaan, ei kuulosta mitenkään tavattomalta. Mun mielestä juutalainen Hitler olisi mitä mahtavin ajatusleikki, joka toisi paljon lisää syvyyttä tarinaan. Voiko sitä muutenkaan verrata, kun juutalaisuus ei taida olla mikään ulkoinen ominaisuus?

    PS. Viimeisten lehdistötietojen mukaan yhdeltäkään veteraanilta ei ole kysytty järkyttymisestä. Se tiedetään, että veteraaniliittojen johtajat pitävät leffaa outona, mutta he eivät ole itse veteraaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Budjetti oli alunperin n. 20 000€, joka myöhemmin ylittyi reilusti. Suora lainaus

      "Yleisradion Suomen Marsalkka -elokuvan budjetti oli noin 20 000 euroa, vahvisti elokuvan tuottaja Erkko Lyytinen tiedotustilaisuudessa aiemmat lehtitiedot. Mannerheim-projektin kokonaisbudjetti voi kuitenkin olla jopa yli 170 000 euroa"

      Ja mitä sotaveteraanien mielipiteisiin tulee, niin "Eteläpohjalaiset sotaveteraanit Pentti Haapala ja Martti Rasku ihmettelevät, miksi Mannerheim kuvataan uudessa Ylen elokuvassa mustana miehenä. Haapalan mielestä elokuva loukkaa sotaveteraaneja ja Mannerheimia."

      Ylempi lainaus Uusi Suomi lehden jutusta ja alempi Ilkan.

      En ole sanonut, että näyttelijä olisi arvottomampi, mutta loukkaava se on niin Mannerheimin sukulaisia, kuin sotaveteraanejakin kohtaan.

      Poista
    2. 170k ei ole 200k. Lisäksi 170k budjettiarviossa on kyse koko dokumenttiprojektin kustannuksista, eikä lyhytelokuvan kustannuksista. Kun erotellaan varsinainen lyhytelokuva ja sen teosta kertova dokumenttisarja, 20k on aivan oikea budjetti lyhytelokuvalle. Mannerheim-projekti ei ole Suomen Marsalkka -lyhytelokuva, jonka näyttelijävalintoja kommentoit. Budjetti ei ole ylittynyt.

      Kaksi sotaveteraania on todella pieni otos, aika rohkeaa sanoa että veteraanit joukkona ovat tyrmistyneet ja loukkaantuneet, jos tasan yksi kahdesta haastatellusta kertoo kokevansa elokuvan loukkaavana. Toinenhan vain ihmetteli, lainauksesi mukaan.

      Miksi musta näyttelijä olisi loukkaava, jos on täysin saman arvoinen kuin vaaleaihoinen? Kysehän on siitä, mitä Mannerheim teki, ei siitä minkä värisessä nahassa hän elämänsä eli tai minkä väriset hiukset hänellä oli päässään. Ei kukaan kyseenalaista, etteikö hän olisi elänyt rikasta elämää ja tehnyt vaikeita ratkaisuja, jotka vaikuttivat Suomen valtion tulevaisuuteen. Sen sijaan ihonväri on triviaali kysymys, joka ei vaikuta tarinaan.

      Poista
  3. Miun on pakko todeta, että olen TomVin kanssa samaa mieltä. Täähän keskustelu alkaa mennä yhtä lailla samanlaiseksi kun kekusteltiin kuka onkaan tuleva presidentti, mielipiteitä on monia moneen junaan. Omasta mielestäni historialliset asiat on syytä pitää faktoina. En sitten tiedä, että onko tämä ollut ylen keksimä tapa saada kohua elokuvaan, kun sitä ollaan jo vuosia yritetty valmistaa. Joku saattaisi nyt esim.todeta, että onko Iron Sky sitten pelleä, koska siinä natsit menivät kuuhun. No jaa, mutta kyseessä ei ollutkaan dokumentti elokuva. Olen rakastanut ala-asteesta lähtien historiaa ja minusta kun on kyse, ehkäpä tärkeimmästä Suomen merkkihenkilöstä, pidetään faktat faktoina. Eihän tämä näyttelijä edes tiennyt kuka Mannerheim oli, ennen kuin leffa oli kuvattu.
    En ole myöskään rasisti (ite myös ulkomailta), mutta pidetään faktat faktoina. Kuten todettiin, ei kukaan vaaleaihoinen näyttelisi Martin Luther Kingia tai suomalainen näyttelijä jotain amerikan presidenttia tai vastaavaa.
    Jeij, mielipide esitetty ja katsotaan ettei tämä ihan tappeluksi mene :)

    Niin ja vaikka vaikka kaksi veteraania esitti mielipiteensä, se johtuu myös siitä, että jos he asuvat vanhainkodissa tai vastaavassa, kaikki eivät suostu haastateltaviksi tai kuvattaviksi :> Mutta ovat voineet esittää mielipiteensä nimettöminä, muttei sitä olla artikkelissa erikseen mainittu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vielä mainittakoon ihonväristä, eihän kukaan ole arvoton, oli ihonväri mikä tahansa. Luulen, että suurin syy miksi ihmiset reagoivat tähän voimakkaasti on se, että heille ollaan opetettu miten tärkeä isänmaallisuus on jne. Ja ei, en nyt tarkoita sitä, että jos et reagoi tähän näin, et ole riittävästi isänmaallinen. Sitä vain opetetaan eri tavoin eri perheissä. Suomen itsenäistyminen oli tärkeätä ja ihmiset, jotka elivät silloin ihannoivat Mannerheimia ja puhuivat sitten omille lapsilleen ja heidän lapsille kunnioitettavasti hänestä.
      Mut joo eiköhän tää täs ollut. Nyt voidaan ootella, mikä seuraava lööppi aiheuttaa hyviä keskusteluja :)

      Poista
    2. Suomen Marsalkka ei ole dokumentti, vaan fiktiivinen elokuva joka perustuu tositapahtumiin. Siinä on VALTAVA ero. Miksi suomalainen näyttelijä ei voisi näytellä Amerikan presidenttiä? Mä rakastan myös historiaa, mutta ymmärrän myös elokuvataidetta, enkä koe että näyttelijän ihonväri olisi oleellinen asia fiktiivisessä teoksessa, jossa käsitellään sankaritarinoita. Opetusfilmit opetusfilmeinä, fiktiiviset elokuvat eivät ensisijaisesti opeta historiaa vaan käsittelevät sitä jostain kiinnostavasta näkökulmasta.

      Suomen Marsalkan kuvauksista on lisäksi tehty dokumenttisarja, ehkä se sekoittaa, koska sehän on autenttista dokumenttikamaa eikä fiktiota, kuten kyseinen lyhytelokuva.

      Se miksi useampaa veteraania ei ole haastateltu, ei ole oleellista, vaan ei voi sanoa että veteraanit yhtenäisenä joukkona ovat kokeneet jotain, jos siitä ei ole näyttöä. Niin voi olla, mutta voi olla toisinkin, näillä tiedoilla.

      Mun mielestäni Mannerheimin hahmossa ei ole oleellista minkä värinen iho sillä on, vaan haasteet ja käänteet joita hahmo kohtaa. Harvoin sotajohtajat ulkonäöllään haasteita voittavat.

      Poista
    3. Miten ihonväri liittyy isänmaallisuuteen? Onhan meillä ollut mm. tummaihoinen missi, joka menestyi hienosti ja on suomalainen siinä missä muutkin Suomessa syntyneet. Ei siinä ole mitään epäkunnioittavaa, että sotajohtajan tarina siirretään toiseen ympäristöön. Mä pitäisin kyllä aika erikoisena perhettä, jossa opetetaan isänmaallisuutta korostamalla sotamarsalkan ihanan vaaleaa hipiää.

      PS. Ihmiset jotka elivät Suomen itsenäistymisen aikaan eivät todellakaan kaikki ihannoineet Mannerheimia. Sisällissota, anyone? Mulla ei ole mitään Mannerheimiä vastaan, sehän on mitä kiinnostavin hahmo eikä vähiten juuri kontroversaaliutensa takia. Samaan aikaan marsalkka oli Suomen itsenäisyydelle tärkeä hahmo, mutta sisällissodassa oli hyvinkin eriäviä näkemyksiä Mannerheimin edesottamuksista.

      Poista
  4. Sen kuntoisia sotaveteraaneja ei ole enään ihan kauheasti keskuudessamme, jotka pystyvät antamaan selviä kommentteja tai pystyisivät esiintymään julkisuudessa, mutta voin sanoa että 9/10 veteraanista ei asiaa mukisematta hyväksyisi. Nyt pitää vaan toivoa, että tämä oikea ja kunnon Mannerhein elokuva saataisiin tehtyä ja saataisiin sellainen elokuva, joka tekisi oikeasti kunniaa Mannerheimin nimelle ja historialle.

    VastaaPoista
  5. Ei kukaan olekkaan sanonut, että ihonväri liittyisi isänmaalisuuteen, vaan se että kyseinen näyttelijä ei edes tiedä mitään suomesta, saati hahmosta jota näyttelee. Ei puhu suomea jne

    VastaaPoista
  6. http://www.hs.fi/kulttuuri/Tuottaja+Erkko+Lyytinen+Mannerheim-filmin+aiheuttama+vihareaktio+suuri+yll%C3%A4tys/a1305592858527?ref=fb-share

    Tämä artikkeli on kyllä erittäin kiinnostava aiheeseen liittyes.


    "Tämä on kansainvälinen filmituotanto. Siitäkin voi päätellä, että filmi on suunnattu kotimaan ohella ulkomaisille markkinoille."

    Ts. Kerrotaan myös ulkomaalasille täyttä paskaa Suomesta, kun ne jo entuudestaan luulevat meidän kuuluvan Venäjälle ja jokaiselta löytyvän vähintään yks lemmikkijääkarhu iglustaan.

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä TomVin kanssa, hukkaan heitettyjä veromarkkoja meni taas keniaan. Olisivat edes palkanneet suomalaiset näyttelijät niin nekin joskus työllistyisivät.

    VastaaPoista
  8. Itse olen kovin pettynyt siitä että Carl Gustav Emil Mannerheimista ei ole tehty kunnollista faktoihin perustuvaa elokuvaa. Materiaalia toki olisi vaikka kuinka moneen pitkään elokuvaan Suomen historiaan ja osin maailmanhistoriaankin vaikuttaneen ihmisen elämästä ja kokemuksista. Unohtamatta myös sitä puolta että miten hän itse koki ja tunsi asiat ihmisenä, millainen hän oli kotona kun palvelus ei kutsunut. Ylen uusi tuotanto joka on otsikoitu hänen nimellään, sisällön ollessa jotain neekerihumppaa ei voi mitenkään tehdä oikeutta hänen elämälleen, vaikka katselisi millaisten taikalasien takaa piripäissään. Eipä mulla muuta kuin että HV!

    VastaaPoista