sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Kuulumisia ja päivän asuja

Dodiin täällä taas ja nyt jotain muutakin kun avautumista :D Joulu ja vuodenvaihde oli ja meni, perinteiseen tapaan tuli syötyä liikaa enkä tänäkään vuonna ostanut/ampunut yhtään rakettia.


No mutta asiaan... Pari päivän asukuvaa ensin tähän alkuun...


Kummallakin kerralla kun kuva on otettu taisin olla dog's homessa kuuntelemassa musiikkia, toinen kuva viime vuodelta ja toinen tältä, muistelisin. Ylemmässä Queen of darlness housut ja Iron fist huppari, alemmassa S.D.L hame ja t-paita random verkkokaupasta.


Heti tammikuun alussa veljellä käydessäni hain 8-bittisen nintendoni takaisin lainasta ja kotiin päästyäni oli pakko etsiä ebaysta uusia pelejä. Sattuman kaupalla löysin tämän, en muistanut koko pelin olemassa oloa, mutta kun näin niin oli pakko ostaa. Aikakone suoraan 20 vuoden taakse.


Pelimusiikit on jo pelkästään jotain ihan parasta! Voi niitä aikoja, kun lapsena pelasin tätä.

 Alkuvuoden aikana, aina vuoden puoleenväliin asti on aivan mahtavia keikkoja tarjolla, Sonata Arctica Pakkahuoneella ja se keikka olikin eilen. Mahdollisesti yksi parhaita Sonatan keikkoja jossa on tullut oltua. Keikalla oli myös myynnissä Sonatan vanhempia fanituotteita naurettavan halvalla, huppareita sai 20-25€:lla ja olihan se pakko otsekkin yksi ostaa.



video




Vähän erilaisempi tuo hupari, kun edessä on 2 vetuketjua, molemmat toimivia, en ole ennen tuollaiseen törmännyt. Tuurilla löysin varmaan ainoan oikean kokoisen, joka oli jäljellä.

Ensi kuussa olisikin sitten taas Amaranthen keikka, tai no taas ja taas, edellinen oli joskus viime kesäsä Tammer festien aikaan, nyt keikka on vaan erikoisesti keskellä viikkoa keskiviikkona, mutta jälikäteen ajatellen onneksi niin, sillä saman viikon vkl tulee olemaan mahtava, kun lähden maakuntamatkailemaan itäsuomeen.

Maaliskuussa ensimmäinen Sabaton keikka itselle ja uskon että se tulee olemaan eeppisen hieno kokemus. Tampereen keikka myytiin loppuun aika hätäseen, joten talo täynnä väkeä ja tiettyjen biisien kohdalla pakkahuoneen katto varmaan repeää irti, onhan Sabatonilla useampikin biisi liittyen suomeen tai suomalaisiin taistelioihin.

Sitten voi muutaman kk huilata ja kesäkuun alussa on tiedossa toinen varmasti eeppinen keikka, nimittäin Nightwish esiintyy ruotsin laivalla osana maailmankiertuetta. Siis koko laiva varattu tätä varten. Ruotsin risteily ja ones in a lifetime keikka samaan rahaan. Tulee olemaan varmasti mahatava fiilis, ellei jotain kynnon myrskyä iske, joka keinuttaa laivaa :D

Heinakuun alussa on tuttuun tampaan Lumous, ainakin toivon niin ja heinäkuun lopussa on jälleen Nightwish Ratinan stadionilla Tampereella. Lämppäreinä ei enempää eikä vähempää, kuin Sonata Arctica ja Children of bodom! Tälle vuotta tulee niin 2 sonatan ja yö vissyn keikkaa, ei voi valittaa.

Tähän päälle vielä bella mortet, synapsit ja paluun tekevä Club Schatten! Kyllä, schatten palaa takaisin ja olen varmasti paikalla, olihan hautajaiset ensimmäiset gootti bileet, jossa olen koskaan ollut. Ja jos noiden kanssa ei mene tarpeeksi aikaa, niin ostin uuden harrasteauton :P

4 kommenttia:

  1. Hieno toi sonatan huppari, tuollaisen itsekkin kelpuuttaisin kaappini perukoille! :) Ja ihana bublebuble!! ^_^ Muistan kun meil oli joskus pienenä se peli tietokoneen disketillä!! :D mihi vaa neki disketit ovat vuosien saatossa joutuneet.. :(
    Nightwishin ratinan keikalle itsekkin hommasin liput ja odotan kovin innolla kun en koskaan ole missään keikoilla käyny!! :) jos ei takapajulan kyläfestareita oteta lukuun!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bubble bobble on kyllä sellainen aikakone lapsuuteen ja muistoihin, joita en enään muistanut :D Laiva keikka on ensimmäinen Nightwish keikka mulle, mukavaa päästä näkemään vähän pienemmässä ns. klubi ympäristössä ja sitten ihan kunnon isolla keikalla :)

      Poista
  2. (tyhmä puhelin ja kommentointi)

    Taisin nähä sut pakkahuoneen narikkajonos ku amaranthe lopetti. Seisoskelin vieres ja tuijotin ku en kehannu sanoo moi, ku en ollu satavarma tunnistinko oikein (x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan rohkeasti vaan hihasta kiinni ja jutulle :D

      Poista